Kuolema kulkee jokaisen kantapäillä, mutta harvoin uhraamme sille kovin montaa ajatusta. Minna Lindgren perää avointa keskustelua elämän vaikeimmasta puheenaiheesta, sillä se koituisi meidän kaikkien hyväksi.
Ajatus ikääntymisestä ja lähestyvästä kuolemasta ei kuulu kahvipöytäkeskustelujen suosikkiaiheisiin. Helsinkiläinen toimittaja-kirjailija Minna Lindgren, 58, ei kaihda teemaa, vaan käsittelee sitä suoraan ja kiertelemättä niin teoksissaan kuin julkisissa puheenvuoroissaan.
Tuoreimmassa Lindgrenin kirjassa Armon Anneli kuolema on koko ajan läsnä. Tosin siinä kyse on eläimistä, jotka kirjan päähenkilö, Haaromäen kunnaneläinlääkäriksi pestautunut Anneli Kaulimo, päästää piikillä kärsimyksistään.
Hirtehisellä tavalla teoksessa rinnastuu ihmisen ja eläimen ero, sillä ihmisen osa on kärsiä, kun taas eläinsuojelulaki ja direktiivit takaavat lehmille ja lemmikeille nopean lopun.
Kumman osa on parempi – sitä sopii Lindgrenin mielestä pohtia.
Äidillä oli unelmaloppu
Kuolema hiipi osaksi Lindgrenin elämää omien vanhempien ikääntymisen myötä 2000-luvun alussa. Hänen isällään oli hoitotahto, mutta yksityisessä hoitokodissa sitä ei noudatettu.
– Henkilöstö vaihtui, oli kiire ja vähänkin kuumeiset asukkaat vietiin ambulanssilla sairaalaan, pois heidän vastuultaan.
Isä kuoli 2007. Seuraavana vuonna Lindgren kirjoitti laajan artikkelin tämän loppuvaiheista Helsingin Sanomien Kuukausi-liitteeseen ja sai jutusta alan arvostetuimman tunnustuksen, Bonnierin suuren journalistipalkinnon.
– Isä oli kuolemassa vanhuuteen, mutta häntä hoitaneet lääkärit ja hoitajat eivät tunnistaneet hro:ta, eli hauraus-raihnausoireyhtymää. Loppujen lopuksi isän kuolema oli hyvä, mutta sitä edelsi joukko turhia hoitotoimenpiteitä ja tarpeetonta byrokratiaa.
Nykyään oireyhtymä tunnetaan paremmin. Sillä tarkoitetaan vanhuksen elintoimintojen hiipumista, jolloin liikkuvuus rajoittuu, aistit heikkenevät ja virkeys, sosiaalisuus ja uteliaisuus vähenevät. Lopulta sammuu myös ruokahalu, ja sen jälkeen murtuvat viimeisetkin kehon puolustusmekanismit. Seurauksena on yleensä keuhkokuume tai jokin muu kuolemaan johtava tulehdus.
– Toivon samanlaista loppua kuin äidilläni. Bachin sijasta taustalla soisi jokin Beethovenin jousikvartetoista.
Prosessi voi kestää kuudesta viikosta useaan vuoteen, mutta Lindgrenin mielestä kuuluu lääkärin ja hoitajien ammattitaitoon tunnistaa oireet.
Äitinsä kuolemaa hän kuvaa suorastaan unelmalopuksi.
– Hän sai elämänsä ensimmäisen ja viimeisen sydänkohtauksen, kun oli juuri laittanut itsensä valmiiksi nukkumaan, kuunteli Bachin Goldberg-muunnelmia ja luki Suomen Kuvalehteä.
Lindgren toivoo saavansa samankaltaisen lopun.
– Taustalla ei soisi Bach vaan jokin Beethovenin jousikvartetoista.
Kun kipulääkitys ei auta
Lindgren kuuluu Oikeus arvokkaaseen kuolemaan -yhdistykseen, ja hän on ollut lukuisissa paneeleissa, seminaareissa ja työryhmissä, joissa on pohdittu oikeutta eutanasiaan. Hänen mielestään eutanasia tulisi sallia, kun kyseessä on parantumaton, kuolemaan johtava sairaus ja potilas sitä itse tahtoo.
Tässä kohtaa eutanasian vastustajat vetävät yleensä esiin kipulääkityksen ja saattohoidon. Lindgren kuitenkin muistuttaa, että on useita rappeuma- ja muita sairauksia, joihin hyväkään kipulääkitys ei auta.
– Kipu on subjektiivinen kokemus, ja ihminen itse päättää, kestääkö sen vai ei.
– Sitä paitsi kipu ei ole lääketieteellinen tila, jonka lääkäri voi mitata tai arvioida toisen puolesta. Kipu on subjektiivinen kokemus, ja ihminen itse päättää, kestääkö sen vai ei.
Hänen mielestään on pahimman sortin väärinkäsitys asettaa saattohoito ja eutanasia vastakkain.
– Jokainen kuoleva on oikeutettu saattohoitoon, ja eutanasia on joissain tapauksissa osa hyvää saattohoitoa.
Eutanasiapäätös pidentää ikää
Eutanasia on nykyään sallittu Hollannissa, Belgiassa, Luxemburgissa ja Espanjassa. Sveitsissä, Saksassa ja Kanadassa sallitaan avustettu itsemurha. Silloin lääkäri voi potilaan pyynnöstä määrätä lääkkeet, joiden avulla tämä voi suorittaa itsemurhan.
Hollannissa taannoin tehty tutkimus puoltaa Lindgrenin mielestä eutanasian sallimista. Sen mukaan ne parantumattomasti sairaat, joilla on eutanasiapäätös, elävät pidempään kuin ne, joilta se puuttuu.
– He ovat myös onnellisempia, koska heidän ei tarvitse pelätä, mitä on edessä tai ovatko elämänsä viimeisinä kuukausina taakkoja lähipiirilleen. He tietävät, että voivat lähteä, kun eivät enää jaksa.
Syyskuun alussa raporttinsa jättänyt asiantuntijatyöryhmä ei päässyt yksimielisyyteen siitä, tulisiko eutanasia tai lääkäriavusteinen itsemurha sallia Suomessa. Siksi asia tuskin etenee lainvalmisteluun asti lähiaikoina.
– Se on sääli, sillä 2019 eduskuntavaalien vaalikonevastausten perusteella enemmistö nykykansanedustajista kannattaa eutanasiaa. Tällä vaalikaudella lakiesitys saattaisi saada enemmistön taakseen.
Lemmikki ei ole perheenjäsen
Toinen Armon Annelin kantavia teemoja on ihmisen ja eläimen suhde − se kun saa aina vaan oudompia piirteitä. Lemmikkieläimen inhimillistämisessä ei tunnu olevan mitään rajaa, kuuluu kirjan viesti.
Viime keväänä ilmestyneessä teoksessa eläinlääkäri joutuu hoitamaan masentunutta kääpiöparta-agamaa, väsähtänyttä terapia-alpakkaa ja kolesterolista, diabeteksesta ja parista muusta elintasosairaudesta kärsivää kissaa. Entä miten toimia, kun omistaja tuo vastaanotolle koiransa, jonka vahinkoraskaus pitäisi abortoida?
– Ehkä mansikantuoksuinen vaahtokylpy ei ole sitä, mitä koira eniten toivoo.
– Tietenkin eläinrakas saa ja voi laittaa tuhansia euroja lemmikkinä hoitoihin ja hyvinvointiin, mutta ehkä mansikantuoksuinen vaahtokylpy ei ole sitä, mitä koira eniten toivoo, Lindgren epäilee.
Hän on itsekin eläinrakas, mutta ei käytä lemmikkikissoista Farinellista ja Kleopatrasta puhuessaan hän-pronominia muuten kuin komediallisessa mielessä.
– Ihmiset ajattelevat, että lemmikki nauttii samasta kuin mekin, eivätkä ymmärrä, että se ei ole perheenjäsen tai minun paras kaveri vaan eläin.
Urheilua ja korkeakulttuuria
Lindgren on koulutukseltaan musiikkitieteilijä, ja hän työskenteli pitkään Yleisradiossa.
Parhaiten yleisö tuntee hänet Ehtoolehto-trilogiasta, jossa hän tarkastelee vanhustenhoidon tilaa kriittisesti mutta itselleen ominaisella huumorilla. Kirjat ovat olleet menestys, sillä ne on käännetty kymmenelle kielelle.
Tätä nykyä Lindgren operoi laajasti kulttuurin kentällä. Ylelläkin hän esitelmöi oppineesti klassisesta musiikista ja tekee pakinoita Urheiluhullut-radio-ohjelmaan. Lisäksi hän juontaa erilaisia kulttuurialan tapahtumia ja tekee kirjailijavierailuita.
Lindgrenistä on upeaa, että kaiken aikaamme kuuluvan visuaalisen ilotulituksen rinnalle ja ohikin ovat nousseet podcastit, äänikirjat ja vanha kunnon radio. Hänestä radio on vahva väline ja ylivoimainen musiikista puhumiseen ja sen kuunteluun.
Suoratoistopalvelut ovat laajentaneet ohjelmien kuulijakuntaa, mutta Lindgrenistä on oma viehätyksensä pitää auki Yle Radio 1:tä.
– Se on kuin elävä tietosanakirja, joka lisää ymmärrystä maailmasta. Ohjelmat vaihtuvat, ja kohta huomaa, että tästäkään asiasta en olisi tiennyt mitään, jos radio ei olisi ollut päällä.
Kuntapolitiikan” jämäpaikka”
Viime kesäkuussa Lindgrenin elämässä kääntyi kokonaan uusi lehti, kun hänet valittiin ensikertalaisena Helsingin kaupunginvaltuustoon.
– Lähden politiikkaan idealistisesti kantamaan vastuuta ja edistämään hyviä asioita, en omaa uraa tai saamaan sulkia hattuuni, hän sanoo.
Lindgren arvelee etenkin kulttuuriväen äänestäneen itseään. Siksi yllätys oli suuri, kun oma puolue vihreät sijoitti hänet sosiaali- ja terveyslautakuntaan.
– Sain politiikan jämäpaikan, jota kukaan muu ei halunnut!
– Jämäpaikka, jotka kukaan ei halunnut!
Lautakunnassa on kokoomusenemmistö, ja Lindgren epäilee, että edessä on tukku leikkauksia ja ikäviä päätöksiä.
– Vastuunkanto on usein ikäviä päätöksiä. Voin vain pyrkiä tekemään vähemmän huonoja kuin ehkä muuten tehtäisiin.
Minna Lindgren kertoo videolla, mitkä kuuluvat hänen kevyen musiikin suosikkeihinsa.
Kysykää hoitajilta, he tietävät
Lindgren on julkisesti tuotettujen sosiaali- ja terveyspalveluiden kannattaja, mutta hän on valmis julkisen ja yksityisen yhteistyöhön, sillä se tarjoaa mahdollisuuden oppia ja kehittää myös omia palveluja.
– Mutta on oltava hirveän varovainen sen suhteen, paljonko ja millä kriteereillä esimerkiksi vanhusten ja vammaisten hoitoa annetaan yksityisten hoidettavaksi. Yrityksille se on aina bisnestä, mikä tarkoittaa, että sen on tuotettava voittoa omistajilleen.
Sote-alan henkilöstöpulaa Lindgren torppaisi lisäämällä hoiva-avustajia ja muuta avustavaa henkilökuntaa, jotta hoitajat voisivat keskittyä potilaisiin.
– On kysyttävä hoitajilta, mitä työn arki on ja miten työ tulisi organisoida. Suomessa on edelleen aivan liian hierarkkinen terveydenhoito, jossa työntekijöitä ei kuunnella.